1.9.2018 | Teemme tiivistä yhteistyötä Oy Lunawood Ltd:n kanssa

Oy Lunawood Ltd on testannut ja käyttänyt Cobiolube® -tuotteitamme vuodesta 2016 lähtien. Yhteistyö on ollut tuottoisaa ja olemme yhdessä hioneet tuotteitamme vastaamaan sahateollisuuden vaatimuksia entistäkin paremmin.

Lunawood on kansainvälinen markkinajohtaja lämpöpuun valmistuksessa, joten voiteluaineiden ja hiontanesteiden on oltava laadukkaita, jotta tuotanto toimisi moitteettomasti. Iisalmen toimipisteellä on käytössä ja testauksessa höyläterien hiontanesteemme ja rimottamolla kuljetinvoiteluaineemme Cobiolube® Sawmill. Kaskisen toimipisteellä on myös käytössä Cobiolube® Sawmill sekä Cobiolube® Chain käsisahojen terävoitelussa.

Saamamme palautteen mukaan Cobiolube® Sawmill -voiteluainetta käyttämällä on päästy pienemmällä voiteluainemäärällä yhtä hyvään voitelutulokseen kuin perinteisillä öljypohjaisilla voiteluaineilla. Lisäksi tuotteidemme käyttäjät ovat myös arvostaneet niiden teknistä laatua, ympäristöystävällisyyttä ja työturvallisuutta.

Lunawood on meille erinomainen yhteistyökumppani, koska jaamme samankaltaiset tavoitteet edistää kestävää kehitystä teollisuudessa, sekä suojella ympäristöä ja tuotteiden käyttäjiä.

newsphotosample